Tammikuu: tyylin ja jännityksen löytämistä

INTIA PELIPAIKKANA

Ensimmäisen postaukseni jälkeen pokerikokeiluni jatkui eri puolilla Intian länsirannikkoa. Pelasin lähinnä "nettikahviloissa" tai rantaravintoloissa, joissa oli ilmainen langaton nettiyhteys. Kumpikaan ympäristö ei ollut kovinkaan hyvä nettipokerin pelaamiseen.

Intialaisessa rantaravintolassa on heikon nettiyhteyden lisäksi liian aurinkoista, tuulista ja hiekkaista. Takapuoli ja jalat puutuvat, varsinkin jos joutuu istumaan tuolin sijaan tyynyllä. Nettikahvila - tai sanoisinko ahdas nettiyhteydellä varustettu lokero - on parempi pelipaikka, koska siellä ei tarvitse kärsiä kuin kuumuudesta ja katkeilevasta netistä (0,50 € tuntitaksalla).

Parasta olisi myös olla yksin. Hidastahtinen pokeri kyllä sallii jonkinasteisen sosiaalisen kanssakäymisen, mutta ei esimerkiksi neljävuotiaan lapsen lepyttelyä. Kaipailin ensimmäiseen pelipaikkaani Chennaissa: ilmastoituun, siistiin huoneeseen, jonka verhot sai kiinni ja jossa sai olla itsekseen, kun muut olivat uimassa.

Intia on kyllä mukava paikka pokerista irrottautumiseen. Ympäristö auttaa saamaan mielen irti pokerista, jos niin haluaa. Muistelinkin pelatessani juttuja pokeriammattilaisista, jotka asustelevat Thaimaassa. Pelaavatko he rantakahviloissa tai vaikkapa uima-altaalla? Minä en ainakaan pelaisi, koska pokeri on sen verran intensiivistä, että mieluummin pelaan vaikka siivouskopissa, jossa on mahdollisimman vähän ärsykkeitä. Pokerin ulkopuolella on sitten mukava nauttia eksoottisesta ympäristöstä.

Kahdessa majapaikassamme oli onneksi verrattain hyvin toimiva wifi, mutta joka paikassa yhteys hidasteli ja katkeili, mikä oli aika turhauttavaa, varsinkin jos kädessäni oli "saletit" ja olin valmis käärimään senttitolkulla voittoja. Tämä selviää kenttämuistiinpanoistani:

Kiva ässäparilla yhteys breikkaa taas! Sähkökatkos ja wlan hävisi jonnekin. Tuleepahan ainakin kenttätyöaineistoa jos ei muuta. Ei ainakaan tiliä.

Useimmiten katkoista ei kuitenkaan ollut taloudellista haittaa, kunhan vain kiristivät hermojani.


TUURIN JA TAIDON KOKEILEMISTA

Pelailin alkuun fixed limitiä (blindit 0,01 / 0,02 $) yhden dollarin sisäänostolla. Mahtavaa oli, kun erään kaksituntisen pelisession jälkeen pystyin lopettamaan summaan 1,02 $. Ihmeellistä, että 2 senttiä voittoa voi tuntua niin hyvältä. Kerroin vaimolleni, että nyt kun vaan alan pelata kymmenentuhatta kertaa suuremmilla panoksilla, niin voin siirtyä ammattilaiseksi.

Kokeilin useamman kerran myös kymmenen kertaa isompaa pöytää (sisäänosto 10 $, blindit 0,10 / 0,25 $, pot limit –pöytä. Ei järkevää. Pelasin tyttäreni päiväunien aikaan rantamajamme terassilla. En oikein jaksanut keskittyä, varsinkin kun tyttäremme pomppi ylös sängystään. Pysyin kuitenkin plussan puolella, mutta mukavan voittoisan pelisession lopuksi eksyin nokituskilpailuun, josta en tajunnutkaan enää vetäytyä. Menetin koko stäkkini. Se kai oli ensimmäinen tilttini.

Menin kuitenkin vielä sit & go –peliin, mutta sitten huomasin, että kyseessä olikin Omaha-peli. Mikä amatööri! Löysin kuitenkin Texas Hold’em sittariin (sisäänosto 3,5 $), joka tuntui aika mielekkäältä peliltä. Sittari on jotenkin selkeä pelimuoto, koska siinä on selvä pelin kaari: se alkaa kun osallistujamäärä täyttyy ja loppuu kun vain yksi on jäljellä. Koko homma kestää vähemmän kuin tunnin maksimissaan. Pelasin mielestäni aika hyvin ja kiikuin puolivälissä. Kärsivällisyyteni alkoi kuitenkin loppua ja menin aika monta kertaa all in heti piilokorttini saatuani, aika huonoilla korteilla (esim. vain ässähailla). Onneksi kollegani eivät katsoneet bluffiani, joten sain varastettua aika monet blindit.

Lopulta bluffailu kuitenkin maksoi veronsa ja putosin pelistä sijalla 6. Hävisin siis tällä pelikerralla 13,50 $. Se tuntui aika paljolta ja sai minut pohtimaan pelinin tarkoitusta.

Oliko tämä sitten järkevästi pelaamista? Ehkä niin järkevästi kuin osasin. Tai sitten en vieläkään pelannut niin järkevästi kuin olisin voinut. Tai mitä nyt oikein hakee. En oikein itsekään tiedä. Tämähän on tieteellinen koe, virtuaalietnografia, eikä rahalla pitäisi niin olla väliä, mutta silti sillä on. 

Haluaisin voittaa. Haluaisin päästä omilleni tai voittaa enemmän. Toisaalta haluan kokeilla, erilaisia suhtautumistapoja. Ehkä menestyvälle pokerinpelaajalle onkin tärkeää asettaa itselleen tavoitteita ja kysyä itseltään miksi pelaan. Ehkä sama myös harrastelijapelaajalta. Ja sekapelaajalta. Aina pitäisi olla selvillä pelaamisen motivaatio, vaikka se vaihtelisikin. [Tyyliin:] ”Tänään pelaan tuurilla ja pidän hauskaa, niin kauan kuin sitä kestää. Huomenna grindaan niin perhanasti.” 

PELIT JATKUU SUOMESSA

On kyllä mukavaa, kun voi pelata tutussa, vakaassa ympäristössä. Peliin on tullut myös jo enemmän hallintaa ja rutiinia - ja jännitystä, koska nykyään pelailen useammassa pöydässä yhtä aikaa. Yhden pöydän peli alkoi nimittäin tuntua aika tylsältä. En jaksanut odotella hyviä kortteja vaan bluffailin ja hävisin. Ensiksi kokeilin iPadillä 3-4 pöytää yhtä aikaa. Se oli mullistava, joskaan ei kovin tuottoisa, kokemus:

Oli huiman paljon mielekkäämpää, joskin 4 pöytää oli aikamoista ruljanssia. […] Pelasin kolmisen tuntia yhteensä ja hävisin - tarkistetaanpa - 13 dollaria. Aika paljon itse asiassa. Alkuun hävisin enemmän, mutta sitten meni useammalla pöydällä aika hyvin. […] Lopussa vain iski taas malttamattomuus siinä mielessä, että ajattelin, että pelataan nyt nämä rahat loppuun. Kun menin parissa pöydässä nollille, ajattelin, että mennäänpä muissa all in heti kun sielu sietää. Ja meninkin, mutta muut foldasivat. Lopulta “sain” rahani tuhlattua. Olipa se intensiivinen kokemus.

Koska hävisin mielestäni paljon - vaikka jännää olikin - aloin ajatella josko pelaamisessani pitäisi olla jonkinlainen suunnitelma tai selkeä toimintatapa.

[P]itäisi varmaan ottaa joku perustaktiikka peliin. Tai: what the hell, ihan sama. Mutta ehkä jossain vaiheessa olisi mukava päästä plussankin puolelle. Alkaa nimittäin tuntua, että jos pelaa pitkään ja ihan harrastuksenaan eikä voita mitään, niin mitä “hyötyä” on harrastuksesta. Mutta sitten kun miettii asiaa tarkemmin, tajuaa, että sehän on se hinta hauskan pidosta. Nytkin maksoin reilut 9 dollaria 3 h viihteestä. Aika lailla elokuvaillan tai parin videon hinta. Mutta toisaalta [kalliimpaa] kuin jos katsoisi telkkaria. Ei tosin samalla tavalla jännääkään.

Mielenkiintoista oli myös huomata, että häviäminen tuntui moraalisesti ikävältä, vaikka olenkin projektissani valmistautunut häviämään huomattavasti enemmän.

[Häviäminen] vähän nolottaa. Olisi paljon mukavampaa sanoa, että vautsi, taas voitin monta euroa, vaikka en ole harjoitellut paljon ollenkaan. Haluaisin olla luonnonlahjakkuus ja pärjätä heti. Mutta peli on yllättävän vaikea. […] En tiedä ovatko mikropelaajat jopa vaikeampia vastustajia kuin isompien pöytien pelaajat. Vaikea sanoa. Ehkä yritän tässä keksiä selityksiä sille, miksi en pärjää. […] Tosin kun olen niin fisun asteella vielä, niin tavoite lienee lähinnä harjoittelu, tuntuman hakeminen. Ja siihen menee pakostakin rahaa. Tässä tilanteessa sanonta “oppirahat on maksettava” on enemmän kuin osuva. 

LÖYTÄÄKÖ DR. YULMA TYYLINSÄ?

Aivan viime päivinä oma tyylini on alkanut löytyä - ja hieman voittojakin.

[V]eikkaanpa, että tämän illan saldo oli lähellä +/- 0, mikä on selkeä merkki ammattilaisuudesta :). Tunti hurahti mukavasti, enemmänkin olisi jaksanut. 

 ---

Pelasin työmatkallakin [hotellihuoneessa] puolen tunnin nopsat pelit ja jäin voitolle. Jäi hyvä mieli. […] Mielenkiintoista on, että vaikka tämä on minulle vain tutkimusta, huomaan haluavani voittaa.

Kuukauden kokonaissaldo on silti tuntuvasti miinuksella. Kun aloitin, kassassani oli 132,20 $, mutta nyt vain 72,75 $. Tappiota on siis tullut reilu 40 euroa. Mutta kun pelaan useampaa pöytää, jaksan selvästi foldailla/grindata enemmän, koska ei tarvitse odotella niin paljon. Olen myös huomannut, että puolen tunnin intensiivinen pelisessio on minulle oikein sopiva - vaikka mieli tekisikin pelata enemmän.

Vähän niin kuin irtokarkin- jätskin- tai suklaansyönnissä minusta on mukava vetää nopeasti kilo naamaan, että saa tarpeeksi vahvan kokemuksen, vähän niin kuin saturaatiotason, että ei tarvitse vähään aikaan himoita asiaa. Samalla tavalla pokerissakin minulle sopii hitaan nautiskelun sijaan roima annos.

Puolta tuntia pitempi sessio tekee jo aika rauhattomaksi. Varsinkin jos pelaan juuri ennen nukkumaanmenoa, minun on vaikea heti saada unta. Parasta olisikin pelata virka-aikaan. Näin itse asiassa alun perin suunnittelinkin, mutta töissä on sen verran muita hommia, että täytyy priorisoida.

Toisaalta pokerihan on minun työtäni, minusta silti minusta tuntuu omituiselta pelata työpaikalla. Mutta myös kotona pelaaminen tuntuu toisinaan hieman ikävältä, koska se on pois perheen yhteisestä ajasta - vaikka rouva onkin sallivainen eikä tytär koko ajan kaipaakaan isäänsä. Parasta on pelata yksin, kotona - mutta milloin? Nyt alan ymmärtää, miksi monet pelaavat yöllä.

Joka tapauksessa ensimmäisen pelikuukauden jälkeen tuntuu siltä, että pokeri on entistäkin mielenkiintoisempi peli. Keskivaiheella kuukautta, varsinkin peliympäristön ollessa haasteellinen, pelaamisen mielekkyys alkoi mietityttää, mutta ei enää. Oletan, että helmikuusta tulee mukava pokerikuukausi ja että alan hallita peliä paremmin. Toivon, että se näkyy myös pelikassassani.

Lue myös aiempi postaukseni: Dr. Yulma aloittaa!