“Pelitila harkitusti paska”
...kirjoitin syyskuun alussa, kun taas kerran pelasin kotona kaaoksen keskellä. Vaikka olen yrittänyt välttää huonoja pelitiloja jo monta kuukautta, ei se näytä onnistuvan enää juuri ollenkaan. Aika usein minulle tulee sellaista luppoaikaa, jolloin ei oikein pysty keskittymään mihinkään “järkevään”, koska ei tiedä milloin homma keskeytyy. Silloin pelaan usein päämäärättömästi pokeria - erityisesti nopeaa Zoomia tai Rushia - kun ei oikein muutakaan viitsi. Se on typerää.
Yleensä nämä tilanteet ovat jotenkin lastenhoitoon liittyviä, mutta kysymys voi olla myös jostain tauosta tai vaikkapa odottelusta. Saatan tulla aikaisin töistä kotiin tyttäremme kanssa, joka alkaa katsella Pikku Kakkosta tai pyytää naapurintytön käymään, mutta emme syö vielä päivällistä, ennen kuin rouva tulee töistä kotiin. Silloin pelailen vartin tai puoli tuntia, mutta on oletettavissa, että jossain vaiheessa joku hyppää kohta niskaani ja peli häiriintyy. Tai meteli ylittää moninkertaisesti turvallisuusrajat ja samalla tekee mahdottomaksi zeniläisen pokerikeskittymisen. Toisinaan iltaisin, kun lapsemme on laitettu nukkumaan, mutta ei ole kovinkaan varmaa, että tyttö pysyy sängyssään, saatan istuskella vaimon kanssa sohvalla ja pelailla vähän Zoomia. Samalla ehkä katson sivusilmällä telkkaria ja/tai yritän vähän keskustella rouvan kansa. Se on typerää.
Toki voisin em. tilanteissa lukea lehteä tai katsoa telkkaria, mutta usein ajattelen, että jos pelailen nopsaa pokeria, saan samalla tehtyä työtäni ja “kerättyä aineistoa” tutkimustani varten. Ja miksen samalla vähän voittaisikin. Tutkimusaineistoa kyllä tulee, mutta pelimenestystä ei. Tällaisissa tilanteissa olen kuitenkin sen verran “järkevä”, että en pelaa isoissa pöydissä, vaan zoomailen minimipanoksilla (0,01/0,02 $). Järkeväähän se on siinä mielessä, että en oletusarvoisesti häviä paljon, mutta toisaalta pienet panokset tarkoittavat minulle myös pientä intressiä pelata tiukasti ja menestyksekkäästi. Eli häviän suhteellisen paljon. Ja se vaikuttaa yleiseen pelimoraaliini.
Siispä yleensä, kun alan nykyään pelata, alan myös heti vähän hävitä, koska en oikein keskity kunnolla eikä hurjaa taistelutahtoakaan ole. Mutta kun olen hävinnyt vaikkapa puolet stäkistäni (esim. 2 $ vähenee 1 $:iin), niin sitten yhtäkkiä alankin aggressiivisesti voittamaan omiani takaisin. Siitä ei yleensä hyvää seuraa, koska päädyn useimmiten menemään usein ja rohkeasti all in eli on aika varmaa, että häviän loputkin stäkistäni. Jos epämääräistä peliaikaa vielä jatkuu, ostan itseni uudestaan peliin ja yritän tuplata stäkkini, että pääsisin edes omilleni. Se on typerää.
Aika usein tällaiset pelisessiot päätyvätkin lyhyeen, sen jälkeen kun olen hävinnyt suhteellisen paljon eli 1-3 sisäänostoa (2-6 $). Niistä jää vähän huono maku: heikkoa keskittymistä, puolinaista motivaatiota ja turhaa rahanmenoa, kuten seuraavista kenttäpäiväkirjamerkinnöistä huomaa:
Kiire kuukausi heijastuu pelaamiseen
Näin epämääräisissä tiloissa meni suurin osa syyskuuta, joka oli kiireinen kuukausi ”päivätyössäkin”. Pelailin paljon pieniä pätkiä rauhattomassa tilassa. Sitten kun pääsin silloin tällöin kunnolla eristäytymään sittareihin, peli meni aika hyvin, ja jos meni huonostikin, niin yleensä minusta tuntui siltä, että olin pelannut niin hyvin kuin pystyin:
Vaikka menikin myöhään ja seuraavana päivänä haukottelin töissä tavallista enemmän, oli pokeriputki sen verran mukava kokemus, että ajattelin kokeilla sitä vielä syyskuun viimeisellä viikollakin. Ja niin teinkin, tosin vuoden kiireisimmän työviikon lopuksi, tajunnallisesti hämärän rajamailla. Se oli katastrofi. Ehkä kokeilen metodia vielä jatkossakin, koska se on jotenkin helpointa sijoittaa perheen arkeen, mutta siinä tapauksessa virkeystilan pitää olla erityisen korkea.
Ensi vuosi jo mielessä
Nyt kun pokerivuodestani on mennyt jo kolme neljäsosaa, huomaan miettiväni usein, mitä teen ensi vuonna. Silloinhan minulla on - ainakin teoriassa - neljä tuntia ylimääräistä aikaa käytettävänä per viikko. Pelaanko enää ollenkaan pokeria? Onko pokeri mukavampaa, kun se ei ole työtä? Pelaanko vähemmän, mutta suuremmilla panoksilla? Vai yritänkö sijoittaa vapautuneet neljä viikkotuntia jotenkin “hyödyllisempään” käyttöön - vaikka lukemiseen, lenkkeilyyn tai edes leffojen katseluun? Todennäköisesti se kuluu epämääräiseen puuhailuun tai toimettomuuteen.
Yleensä nämä tilanteet ovat jotenkin lastenhoitoon liittyviä, mutta kysymys voi olla myös jostain tauosta tai vaikkapa odottelusta. Saatan tulla aikaisin töistä kotiin tyttäremme kanssa, joka alkaa katsella Pikku Kakkosta tai pyytää naapurintytön käymään, mutta emme syö vielä päivällistä, ennen kuin rouva tulee töistä kotiin. Silloin pelailen vartin tai puoli tuntia, mutta on oletettavissa, että jossain vaiheessa joku hyppää kohta niskaani ja peli häiriintyy. Tai meteli ylittää moninkertaisesti turvallisuusrajat ja samalla tekee mahdottomaksi zeniläisen pokerikeskittymisen. Toisinaan iltaisin, kun lapsemme on laitettu nukkumaan, mutta ei ole kovinkaan varmaa, että tyttö pysyy sängyssään, saatan istuskella vaimon kanssa sohvalla ja pelailla vähän Zoomia. Samalla ehkä katson sivusilmällä telkkaria ja/tai yritän vähän keskustella rouvan kansa. Se on typerää.
Toki voisin em. tilanteissa lukea lehteä tai katsoa telkkaria, mutta usein ajattelen, että jos pelailen nopsaa pokeria, saan samalla tehtyä työtäni ja “kerättyä aineistoa” tutkimustani varten. Ja miksen samalla vähän voittaisikin. Tutkimusaineistoa kyllä tulee, mutta pelimenestystä ei. Tällaisissa tilanteissa olen kuitenkin sen verran “järkevä”, että en pelaa isoissa pöydissä, vaan zoomailen minimipanoksilla (0,01/0,02 $). Järkeväähän se on siinä mielessä, että en oletusarvoisesti häviä paljon, mutta toisaalta pienet panokset tarkoittavat minulle myös pientä intressiä pelata tiukasti ja menestyksekkäästi. Eli häviän suhteellisen paljon. Ja se vaikuttaa yleiseen pelimoraaliini.
Siispä yleensä, kun alan nykyään pelata, alan myös heti vähän hävitä, koska en oikein keskity kunnolla eikä hurjaa taistelutahtoakaan ole. Mutta kun olen hävinnyt vaikkapa puolet stäkistäni (esim. 2 $ vähenee 1 $:iin), niin sitten yhtäkkiä alankin aggressiivisesti voittamaan omiani takaisin. Siitä ei yleensä hyvää seuraa, koska päädyn useimmiten menemään usein ja rohkeasti all in eli on aika varmaa, että häviän loputkin stäkistäni. Jos epämääräistä peliaikaa vielä jatkuu, ostan itseni uudestaan peliin ja yritän tuplata stäkkini, että pääsisin edes omilleni. Se on typerää.
Aika usein tällaiset pelisessiot päätyvätkin lyhyeen, sen jälkeen kun olen hävinnyt suhteellisen paljon eli 1-3 sisäänostoa (2-6 $). Niistä jää vähän huono maku: heikkoa keskittymistä, puolinaista motivaatiota ja turhaa rahanmenoa, kuten seuraavista kenttäpäiväkirjamerkinnöistä huomaa:
Vartti limiitintappooeliä (minimizoomia) kehnossa pelitilassa eli [tyttären] kanssa sohvalla, [tytär] kipeänä, minä väsyneenä.
Kah, sinne siis meni taas neljä dollaria. Tiukkaa miinusta tänä päivänä. Ei vaan pysty irrottautumaan sittariin.
Kiire kuukausi heijastuu pelaamiseen
Näin epämääräisissä tiloissa meni suurin osa syyskuuta, joka oli kiireinen kuukausi ”päivätyössäkin”. Pelailin paljon pieniä pätkiä rauhattomassa tilassa. Sitten kun pääsin silloin tällöin kunnolla eristäytymään sittareihin, peli meni aika hyvin, ja jos meni huonostikin, niin yleensä minusta tuntui siltä, että olin pelannut niin hyvin kuin pystyin:
Tätä rataa vaan. Jos saan coolini pidettyä ja paskapelit minimiin (ei mitään zoomailua kökkötilassa), niin plussaisa kuun loppu on hyvinkin mahdollinen.Erään päämäärättömän ja tuhlailevan zoomailun jälkeen pystyin eristäytymään sittariin:
[…] sitten ajattelin, että pelaan vielä yhden sittarin. Ja se oli 11 € sittari, että jaksaisin kiinnostua. Olin aluksi altavastaajana, mutta jossain vaiheessa pääsin stäkkimestariksi ja olin loppupelin 3 x muita isomman stäkin omistaja. Sieltä oli helppo korotella. Varsinkin kun tuntui, että tuli erityisen hyviä kortteja. Kah, lopulta voitin koko hoidon ja nettosin 9 €. Ihan hyvä lopetus illalle. Kohtahan tässä ollaan noustu miinukselta nollille, piru vie!Aina tosin ei mahtava pelitilakaan auttanut, kuten seuraavasta sittarihäviön jälkeisestä kommentista huomaa:
Ei auttanut, vaikka otin pari paukkua Southern Comfortia. Mukavuutta kyllä oli. Spotifystä kuului 60-luvun rokkia. Pelitila oli täydellinen. Minkä hää tekköö?Zoom-painotteisen syyskuun loppupuolella tuli myös aivan vastakkainenkin pelikokemus. Eräänä iltana nimittäin innostuin pelaamaan koko viikkokiintiöni (4 h) putkeen, mikä tuntui yllättävän mukavalta. Sain rauhassa paneutua lempipeleihini sittareihin, ja pokerinpeluu oli jotenkin selkeästi erotettu omaksi lokerokseen viikon aikataulussa: 4 tuntia putkeen ja that’s it eikä mitään epämääräistä kortinlätkintää vartti silloin ja toinen tällöin.
Vaikka menikin myöhään ja seuraavana päivänä haukottelin töissä tavallista enemmän, oli pokeriputki sen verran mukava kokemus, että ajattelin kokeilla sitä vielä syyskuun viimeisellä viikollakin. Ja niin teinkin, tosin vuoden kiireisimmän työviikon lopuksi, tajunnallisesti hämärän rajamailla. Se oli katastrofi. Ehkä kokeilen metodia vielä jatkossakin, koska se on jotenkin helpointa sijoittaa perheen arkeen, mutta siinä tapauksessa virkeystilan pitää olla erityisen korkea.
Ensi vuosi jo mielessä
Nyt kun pokerivuodestani on mennyt jo kolme neljäsosaa, huomaan miettiväni usein, mitä teen ensi vuonna. Silloinhan minulla on - ainakin teoriassa - neljä tuntia ylimääräistä aikaa käytettävänä per viikko. Pelaanko enää ollenkaan pokeria? Onko pokeri mukavampaa, kun se ei ole työtä? Pelaanko vähemmän, mutta suuremmilla panoksilla? Vai yritänkö sijoittaa vapautuneet neljä viikkotuntia jotenkin “hyödyllisempään” käyttöön - vaikka lukemiseen, lenkkeilyyn tai edes leffojen katseluun? Todennäköisesti se kuluu epämääräiseen puuhailuun tai toimettomuuteen.
Saa nähdä, mutta tuskin jatkan ainakaan pokeria niin kuin olen sitä pelannut tässä kuussa: hävisin taas sata euroa niin kuin viime kuussakin. Se tuntuu typerältä, vaikka en mennytkään poikki kesken kuukauden. Tai itse asiassa menin kyllä taas poikki, mutta vain viisitoista minuuttia ennen viimeisen viikon loppua. Tämä kuukausi oli ehdottomasti huonoin tähän mennessä niin moraalisesti kuin pelillisestikin. Mitähän lokakuu tuo tullessaan?
Lue myös edellinen postaukseni: Elokuu: fisu menee poikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti